Opintoni alkoivat kuukausi takaperin puusepän tutkinnonosalla. Tarkoitus tällä opintojaksolla oli oppia käyttämään puuntyöstökoneita, toimimaan puutyösalissa turvallisesti ja valmistamaan jakkara. Esittelenkin nyt sinulle oppimaani tämän jakkara -työskentelyn kautta seitsemän jaksoisena sarjana.
Osa- ja Kaappausluettelo
Aloitetaan jakkaran valmistaminen valmiiksi tuotteeksi suunnittelemalla tai tässä tapauksessa tutkimalla valmiina olevia piirrustuksia, jonka pohjalta saan selvitettyä sekä OSA- että KAAPPAUSLUETTELOT jakkaran valmistamiseen. Tämä on niin sanottu pohja, jotta saamme tarvittavan tiedon tuotteen valmistamiseen.
OSALUETTELOSTA selviää mikä tuote on kyseessä, siihen käytetyt materiaalit, tuotteen osat, osien määrä sekä niiden mitat millimetrin tarkkuudella sekä mahdollinen muu huomioon otettava tieto.
Huomasinkin piirrustustenlukutaitoni kehittyvän sen myötä, kun jakkaraprojekti eteni. Erityisesti ymmärrys siitä, miten jakkara pysyy kasassa klossien, tappien ja lovien avulla avautui ihan uudella tavalla.
KAAPPAUSLUETTELO laaditaan osaluettelon avulla. Eli paljonko raakapuuta tarvitaan tuotteen valmistamiseen. Näin onnistutaan käyttämään materiaalia taloudellisesti, vaikkakin on hyvä varata 10-20mm pelivaraa näin aluksi, jotta puuta pystyy työstämään järkevästi eikä käy niin, ettei ole mitä työstää tai huomaankin heti, että koko on jo valmiiksi liian pieni.
Huomioonotettavaa ja muistettavaa
Itse puuta käsitellään paljain käsin. Tiedän, puu on tikkuista, mutta ei ole olemassa hanskoja, joita tikut eivät läpäisisi. Raakalaudat ovat usein monia metrejä pitkää lautaa, jolloin tiimityöskentely on järkevää. Tässä on tärkeää huomioida kaveri, ettei lautaa vedetä toisen käsistä – kukaan ei halua sitä tikkuriviä nahkoihinsa.
Turvallisen työskentelyn varmistamiseksi pukeudu esim. istuviin collegevaatteisiin ja käytä turvakenkiä.
Kuuloa suojataan kuulosuojaimilla, hengitysteitä 3M -maskilla ja silmiä mahdollisilla suojalaseilla tai visiirillä.
Työntömitta on ehdoton, kun työstetään millin tarkkaa työtä pitkän mittanauhan rinnalla. Työntömitalla mittaat pituutta, leveyttä, korkeutta sekä syvyyttä näppärästi.
Muista aina laittaa imuri päälle ennen kuin työstät puuta vaiheissa, joissa puusta irtoaa puuainesta hienojakoisesti tai karkeasti. Ja kuten hyviin tapoihin, työturvalliseen ja siistiin työskentelyyn kuuluu, siivotaan aina työskentelyn jälkeen – viimeistään päivän päätteeksi.
Jakkara STEP BY STEP
Katkaisusahalla sahaaminen ja sirkkelöinti


Kun kaapattavan puun määrä on selvitetty, katkaistaan raakalauta katkaisusahalla haluttuun pituuteen. Katkaisusaha on yksi turvallisimpia koneita puutyösalissa, mutta sitäkin on käytettävä turvallisesti. Sahaa käytetään aina MAX- asennossa, käännetään käyntiin startista ja molemmin käsin painetaan ensin yhtä aikaa kahdesta vihreästä napista (lukitsevat puun paikalleen) ja sitten kahdesta SAHAUS -painikkeesta, jolloin saha katkaisee laudan. Kone sammutetaan kääntämällä START -takaisin päin nollille, jolloin saha sammuu.
Sahauksen jälkeen palaset halkaistaan sirkkelillä halutun kokoisiksi paloiksi. Sirkkelin terän kärkiä tulisi olla n. 3 näkyvissä, kun pala kulkee sirkkelin läpi (korkeutta säädetään polkimella). NOSTA HIHAT. Aseta puunpala paikalleen, kun olet mitannut vasteeseen oikean mitan. Käynnistä sirkkeli painamalla vihreästä napista, työstä pala ja sammuta punaisesta napista.
Voit auttaa tarvittaessa palasta kulkemaan sirkkelin läpi apukapulan avulla. Varmista aina, että terä ei pyöri, kun poistut sirkkelin luota. TÄRKEÄÄ: SIRKKELIN TAKANA EI SEISTÄ JA SORMIA EI LAITETAAN PYÖRIVÄÄN SIRKKELIIN!
Sirkkelöinti on aika jännittävää, aika varmasti nopeasti pyörivän terän takia. Tätä on harjoiteltava, jotta rohkeutta tulee lisää, ettei virheitä tapahdu.
Oiko- ja tasohöyläys
Oikohöylällä oikaistaan eli suoristetaan puun linjausta n. 5mm. Tärkeää muodostaa 45* suorakulma, joka helpottaa tulevia vaiheita siten, että kaikki ovat suorassa.
Jälleen hihat ylös. Tarkista, että suojakaari on tukevasti kiinni halutulla korkeudella. Käynnistä kone valkoisesta napista. Kulma muodostetaan ensin liu’uttamalla pala höylän läpi tason suuntaisesti, jolloin höylä höylää leveämmän alasivun (älä työstä liikaa, ettei kapene liikaa – tämä ei ole lopullinen mitta). Tässä on oleellista pitää kädet koko matkan puun päällä ja nostaa kädet vuorotelleen höylän suojakaaren yli turvallisesti. Kun leveämpi alasivu on työstetty, käännetään pala nojaamaan vastetta vasten ja painetaan sitä koko matkan vastetta vasten ”nyrkki – peukalo” otteella ja työnnetään pala höylän läpi, kunnes suorakulma on muodostunut työstettyjen sivujen välille.
Merkitse sitten lyijykynällä palan molempiin päätyihin työstetyille reunoille. Sammuta laite mustasta napista. Odota rauhassa, että höylä pysähtyy, ennen kuin poistut höylän ääreltä ja jatkat tasohöyläämään.
Sitten kun hoksasin, että oleellista on suoristaa kulmat 45 tajusin mikä koneen idea on. Samalla ymmärsin, ettei kannata höylätä liikaa, että on mitä työstää tasohöylätessä.

Tasohöylällä siistitään epäsiistit, tikkuiset pinnat pois. Koneen höylä on yläpuolella, kun oikohöylässä se oli alapuolella.
Kannattaa höylätä 1,5-2mm kerralla kohti haluttua mittaa (veivataan kahvasta). Jos koetat ottaa liian vähän pintaa kerralla, puun pintaan hakkautuu telan jälkiä, joka tylsyttää höylää. Mikäli palat ovat hyvin kapeita, niitä voi laittaa koneeseen vierekkäin, jolloin ne pysyvät paremmin pystyssä. Koneeseen veivataan haluttu mitta. Käynnistetään kääntämällä Y (ottaa kierroksia) ja hetken kuluttua käännetään A, jonka jälkeen saa laittaa paloja höylään. Palat syötetään tasohöylän edestä ja käydään ottamassa kiinni koneen takaa. Tätä toistetaan, kunnes kaikki sivut ovat halutun kokoisia, kuitenkin pienellä työstövaralla (huomaa työskennellä sarjana ja käännellä palasia, ettet höylää vain yhtä sivua). Suljetaan käänteisessä järjestyksessä, kun työstö lopetetaan!
HUOMIOI: Älä kurki laitteen suulta suoraan sisään (katso mieluummin viistosti) – koneesta voi lentää palasia silmille! Älä työnnä sormia höylän sisään, jos pala jää jumiin – käytä apupuuta työntimenä! Ei koskaan lyhyitä pikku palasia koneeseen!
Tasohöylätessä opin, että puuta ei saa höylätä kerralla liikaa vaan hiljalleen kohti haluttua mittaa. Ymmärsin myös, että on kuitenkin otettava kunnolla, ettei terä hakkaa puun pintaan telan jälkiä ja tylsytä terää. Tämä oli kiva vaihe.
Jatketaan ensiviikolla osaan kaksi, jossa kerron sinulle liimapuulevyn valmistamisesta. Kivaa päivää sinulle!
Caroliina