Jakkara 3/7

Heippa!
On aika jatkaa jakkaraprojektia jakkaran jalkojen työstämisen merkeissä. Aloitetaan kuitenkin tarkkuussahauksesta, jotta voimme jatkaa projektia oikeassa järjestyksessä.

Tarkkuussahaus:

Tarkkuussirkkelöinnissä vasteen paikalla on iso merkitys.


Tarkkuussahalla eli tarkkuussirkkelillä sanansa mukaisesti sahataan tarkasti suoraksi (45 suorakulmaan) ensin mittavasteen avulla levyn oikea leveys, pitkä reuna (syykuvio kulkee sirkkelin terää kohti) kädellä avustaen oikealla kädellä sirkkelin oikealta puolelta. Sivu siistitään.

Sen jälkeen katkaistaan haluttu pituus (syykuvio sivuttain terään nähden) niin, että käytetään sirkkelin vasemman puoleista vastetta takatukena Tämä tehdään vaakasuunnassa käyttämällä apuna 45kulmaista puunpalaa, jotta sirkkeli ei revi työn viimeistä reunaa.
Levyä tuetaan oikealla kädellä sirkkelin vasemmalla puolella ja ohjataan sirkkelin läpi rauhassa loppuun saakka. Huomaa, että oikean puoleinen vaste on tarpeeksi kaukana, että irtoavalla palalla on tilaa irrota eikä haavereita synny. Sirkkelöi työntämällä palaa koko kehon avulla.


Huomioitavaa:


Sirkkelin korkeutta säädetään polkimen avulla. Oleellista on, kun puupala asetetaan sirkkelöitäväksi, sirkkelin kolme U:n pohjaa näkyy palasen yläreunan yli.

Sirkkeli käynnistyy vihreästä ON -painikkeesta ja sammuu punaisesta OFF -painikkeesta. Huolehdi aina, ettei kukaan seiso sirkkelin takana, kun sirkkelöit!

Leveyttä työstäessä muista aina jättää päätyyn tilaa siirtämällä vaste tarpeeksi kauas, jotta irtoava puun pala pääsee pois. Pahimmillaan sirkkeli pyöräytää irtoavan palan käsillesi ja siitä pyörivään sirkkeliin. Mikäli sirkkelöinti jännittää, voit käyttää tarvittaessa apukapulaa, kun kädet muuten veitäisiin lähelle liikkuvaa terää.

Pituutta katkaistessa muista aina tilaa irtoavalle palaselle siirtämällä vastakkainen vaste tarpeeksi kauas. Aseta puu aina tasolle niin, että se on tukevasti eikä heilu. Kääntele palaa aina niin, että suorakulma on vastetta vasten niin saat aina suoraa jälkeä.
Poistu sirkkelin luota vasta, kun terä on pysähtynyt.

Kun olet työstänyt kaikki jakkaran palat tähän saakka, otetaan piirustukset esiin ja jatketaan jakkaran eri osien työstämistä valmiiksi tuotteeksi mittojen mukaan.


JAKKARAN JALAT:


Nyt itse jakkaran jalkoihin.
Valitse sirkkelöimistäsi jalkapaloista kauniit reunat ulospäin. Laita puun kuivat oksat sisäänpäin.
Asettele jalat yhteen ja piirrä ”yhdistävät” viivat, jotta muistat mikä jalka tulee mihinkin kulmaan lopullisessa työssä.
 Merkitse sitten työntömitan avulla reiän paikat tarkasti yhteen jalkaan – muihin riittää pienemmät rastit oikeaan kohtaan.
Oleellista mitatessa on huomioida reiän sivu sivureunasta, reiän yläreuna yläreunasta, reiän pituus sekä sen syvyys millin tarkasti.

Ei ole väliä kummalla seuraavista vaiheista jatkat:

A. Pitkäloviporakone:

Pitkäloviporakoneen säätöihin tulee keskittyä, jotta kaikki mitat menevät oikein.


A. Pitkäloviporakone tekee jalkoihin reiät, jotta palat pystytään kiinnittämään myöhemmin sarjojen avulla yhtenäiseksi kehikoksi.

Aloita valitsemalla oikean kokoinen terä, jossa on suorat urat. Sitten tee tarvittavat säädöt pitkäloviporakoneeseen seuraavasti.
Avaa pelti koneen takaa. Avaa lukitus kuusiokulma avaimella päältä päin ja siirrä hahloa haluamaasi: esim. Reiän koko 40mm – 10mm poran terän pituus = 30 mm. Säädetään siis 30mm. Sitten käännetään pora ääriasentoon vasemmalle valmiiksi. Sulje pelti.

 Aseta jalka tasolle vaakasuunnassa poran terään nähden. Muista työskennellä sarjana: ensin sivut alhaalla jokaisessa jalassa, sitten sivut ylhäältä kaikista jaloista.
Asenna takastoppari niin, että poranterä tulisi osumaan jalkaan piirretyn lovimerkin reunaan. Asettele sen jälkeen puristin niin, että jalan saa helposti vedettyä irti, kuitenkin niin, että kun poran terä osuu jalkaan, se ei lähde pakenemaan tai heilumaan.
 Säädä korkeus alhaalta kahvasta ja vivusta kääntämällä ja kiristämällä: esim. 14mm + 5mm 20mm. Syvyyden säädät vääntämällä mutterista tason alta: 25mm vasteesta terään + 30mm haluttu syvyys = 55mm koko liike, jonka terä tekee puun sisään.

Mikäli huomaat säädön olevan väärä aloittaessa porauksen – koneen sivussa on hätävara punainen pallovipu, josta työn saa keskeytettyä. Kannattaa testata jollain toisella saman kokoisella palalla säädöt ennen kuin tekee itse jalkaan. Toki jalkoja pystytään paikkaamaan huomaamattomasti tekemällä puunsyyn mukaiset täyttöpalat, jotka liimataan ja hiotaan, ja työstetään uudelleen kun on kuivunut, mutta ensi sijaisesti pyritään valmistamaan kerralla yhtenäinen siisti jalka ilman ylimääräisiä vaiheita.

Aloita poraus. Käynnistä pitkäloviporakone ensin vasemman puoleisesta vihreästä painikkeesta. Paina sitten oikean puoleista vihreää nappia ja pidä kiinni jalasta, kunnes kääntäessäsi mustaa nappia ON -asentoon puristin tarttuu jalkaan. Irrota otteesi ja seuraa, kuinka pora tekee halutun loven terällä. Käännä mustasta OFF sammuttaaksesi porauksen ja jatka seuraavaan jalkaan.

Jyrsimellä tehdään puuhun upeita uria.

Tämä oli hauskaa seurata, koska tuleva loven reikä riippui täysin siitä mitä mittoja olin säätänyt. Vaikka käytin kokeilukappaleita, silti tein lovet vahingossa väärään kohtaan ja jalan toisen sivun reikä jäi lyhyemmäksi syvyydeltään kuin toinen. Jos jotain, niin opin miten tarkkaa on laittaa kaikki mitat oikein, työstää oikeaa tuotetta vasta, kun on varma että kaikki mitat ovat oikein ja kuinka tällainen väärään kohtaan loveaminen paikataan. Hyvä harjoitus.


Tai voit jatkaa vaiheella

B. Pieni jyrsin:

Ennen ja jälkeen jyrsimisen


B. Pieni jyrsin – urahieomakoneella pyöristetään reunoja, kulmia (piirrustuksissa voi olla esim R3 -merkintä kappaleen kulmassa) ja tehdään uraamalla koristekuvioita puun pintaan.

 Kun olet piirtänyt halutun uran, asettele stopparit päätyihin ja vaste haluamaasi kohtaan mittojen mukaisesti. Mittaa poran terästä vasteen kulmaan suorakulma: esim. Jalka 16mm + 3mm terä = 19mm oikea kohta, johon ura syntyy.
 Tarkista, että pöydän alla iso katkaisin on päällä. Käynnistä sitten laite oikealta sivusta STOP-kannen alta, josta saat sen myös sammumaan katkaisimesta.
Työskentele taas sarjana, yksi jalan sivu kaikista jaloista, ettei säätöä tarvitse muuttaa koko ajan. Paina jalan oikea reuna oikeaan vasteeseen. Kaada sitten hallitusti jalka terän päälle, niin että terä uppoaa puuhun. Liu’uta jalka vasteen myötäisesti terän yli vasemmalle stoppariin asti. Nosta ensin oikea reuna terän päältä, sitten vasemmasta kulmasta. Näin syntyy haluttu ura. Sammuta jyrsin.

Tästä tykkäsin paljon! Oli niin kiva muotoilla ja tehdä uria puun pintaan – olisin voinut tehdä enemmänkin tätä!

Jatka A ja B vaiheiden jälkeen käyttäen isoa jyrsintä.

Iso jyrsin ja vannesahaus:

Vannesahauksen jälkeen isolla jyrsimellä työstetään jalkoihin kauniit viistot reunat.


Iso jyrsin jyrsii puusta pois pintaa asettamiesi säätöjen mukaisesti.
Jalan vinoleikkaus tehdään ensin piirtämällä mallinteen mukaan vinokulma, joka halutaan jyrsiä.
Enin puun pinta sahataan pois vannesahalla. Vannesaha toimii seuraavasti: oikeasta napista päälle, vasemmasta sulje. Muista, ettet laita sormia terään ja poistut sahan luota vasta terän pysähdyttyä. Sahaa piirretyn viivan ulkopuolelta, niin että työstövaraa jää jyrsimelle.

Kun olet sahannut enimmän puupinnan pois on aika kiinnittää jalka mallinteeseen.
 Kiinnitä jalka mallinteeseen eri tasolla kuin jyrsin on oikein päin. Paina vastukset kiinni niin, että kuulet KLIPS -äänen. Tarkista, että jyrsimessä on haluamasi mitat, kahvat on käännetty niin ettet paina itsellesi mustelmia ja oikealla kaksi pystypäin -nappia ovat käännettynä vasenta yläkulmaa kohti.

Käynnistä sitten jyrsin Y kierroksille ja A jyrsimään. Mallinteen avulla kuljeta jalka jyrsimen ja vasteseinämän viertä vasemmalle jyrsimen ohi. Tee taas sarjana, kunnes teet halutun vinon reunan toiseen sivuun toistaen edellä mainitut.

Mallinteen avulla jalka pysyy paikallaan koko jyrsimellä jyrsimisen ajan napakasti ja turvallisesti.

Huomioitavaa:


Jyrsin sammuu vastakkaisessa järjestyksessä. Poistu jyrsimen ääreltä vasta, kun terä on pysähtynyt.
Tännekään ei sormia koskaan väliin, kuten ei mihinkään muuhunkaan liikkuvaan terään.
Katso aina, ettei kukaan oleile vasemmalla, jonne jyrsin sylkee puun moskan. Tarkista, että työstettävä puun pala (tässä jalat) ovat kunnolla kiinni mallinteessa. Kuljeta mallinnetta vain vasemmalle.

Tämäkin oli kivaa. Tykkään selkeästi kaikesta muotoilemisesta ja siitä, kun pinta alkaa saada muotoa ja kuvioita. Sekä mallinteen avulla työstetty jalka että pienemmät klossit (tulossa myöhemmin projektin edetessä) takalevyn avulla molemmat sujui aika vaivattomasti.

Nauhahiomakone:

Iso jyrsin

Hio vielä jalan pinnat nauhahiomakoneella siistiksi. Älä laita taaskaan sormia väliin.
Käytä tasoa apuna jalkaa työstäessäsi. Paina jalkaa kevyesti liikkuvaan hiomapaperiin, kunnes olet tyytyväinen lopputulokseen.
Nauhahiemoakoneen käynnistät painamalla vihreästä ja sammutat punaisesta napista. Poistu koneen luota vasta, kun nauha on pysähtynyt.

Älä koskaan vie puun terävintä kulmaa suoraa hiomapaperinauhaa kohti – se voi katkaista hiomapaperinauhan. Lähesty suoran sivun kautta hiljalleen hioen kohti terävää kulmaa, jos haluat pyöristää kulmaa. Käytä tarvittaessa apukapuloita ja käsipuristimia apuna, ettei tarvitse painaa niin paljon kovasti.

Nauhahiomakoneella työskentely oli mukavaa. Niin mukavaa, että pikku projektina valmistin tulevia makrameeprojekteja ajatellen sisäpinnalltaam pyöreitä makrameekehikoita. Niistä myöhemmin lisää.

Nyt on saatettu jakkaran jalat odottamaan sarjoihin yhdistämistä. Ensi viikolla etenemmekin sarjojen valmistuksen parissa. Niistä lisää silloin.

Sinua saattaisi kiinnostaa...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *