Jakkara 6/7

Moi!
Tämän postauksen aiheena ovat klossit ja niiden valmistus jakkaraa varten. Klossit ovat pieniä kiinnikkeitä, joilla jakkaran osat kiinnitetään toisiinsa huomaamattomasti ja kauniisti lopullisessa tuotteessa. Klossit on tärkeää vamistaa kestäväksi ja myös huolitellusti, sillä ne eivät ole täysin näkymättömiä jakkaran osasia.

JAKKARAN KLOSSIT:

Tärkeää on, että klossit tehdään pitkistä paloista ensin oikohöyläämällä, tasohöyläämällä lopulta tarkkuussirkkelillä lyhentäen halutun mittaisiksi paloiksi. Voit palauttaa mieleesi aiemmat puuntyöstövaiheet jakkaraprojekti 1/7 sekä osassa 3/7.

Teollisuusporakoneella ruuvinreiät valmistuvat hetkessä.

Teollisuusporakone:

Aloitetaan klossien työstäminen poraamalla teollisuusporakoneella jokaisen klossin läpi reikä. Tehdään myös senkkausterällä huoliteltu senkkaus reiän ympärille, jonka ei tarvitse olla kovin syvä.

 Terä kiinnittyy, kun avaat suojavisiirin ja veivaat metallihahloa auki niin, että terä pystyy tarttumaan aukkoon. Pidä terä suorassa työnnettynä hahlon sisään ja väännä kiinni. Tässä voi tuntua, että tarvitsisit kolmet kädet, mutta tekniikka hioutuu ajan myötä ja helpottuu.
Sivukahvasta testaa mihin asti terä ulottuu ja tarvittaessa nosta takaa alempaa tasoa halutulle korkeudelle.
Sivukahvan hahlossa on pieni musta kahva, josta voi säätää terälle stopin, mistä terä ei mene syvemmäs tasoon kahvaa käännettäessä.

Poraus käynnistyy vihreästä painikkeesta vasta, kun suojavisiiri on käännetty terän suojaksi. Punaisesta sammutetaan. Terä liikkuu ylhäältä alaspäin kahvasta kääntämällä itseä kohti ylhäältä alaspäin. Vastasuunnassa terä kohoaa takaisin ylös. Muista tukea puuta painamalla sitä poratessasi.

Takalevyt porataan käsiporakoneella kiinni helpottamaan jyrsimistä, mutta myös suojaamaan käsiä.

Tämä oli paljon helpompaa kuin käsiporakoneella, kun ei tarvinnut kuin ohjata poran terä haluttuun kohtaan ja pidellä kiinni.

Iso jyrsin:


Isolla jyrsimellä toimitaan kuten aiemminkin (tsekkaa jyrsimellä työstäminen), nyt vain apuseinämän avulla, kun meillä ei ole käytössä mallinnetta.
Vaihda  karaan lisä prikkoja, pienempi suora terä (aseta terät leikkaamaan oikealle päin) ja lisää päälle prikkoja jengaan asti. Ruuvaa kiinni jakoavaimella.
Vasemmalta kahvasta säädetään korkeus. Asettele takavaste haluttuun ja ruuvaa etulevy kunnolla kiinni suojaksi käsiporakoneella. Tämä on oleellista, koska työstämme niin pieniä palasia. Tämä myös suojaa sormia jyrsimen terältä.

Huomioitavaa:

Kiinnitetty takalevy odottaa reiän jyrsimistä.

Tarkista, ettei terä ole heti kiinni etulevyssä – viet levyn hiljalleen kohti terää, jolloin siihen loveutuu halutun kokoinen työstöaukko. Jyrsi siis levystä työntämällä terää kohti kolo (syvyys), joka mahdollistaa klossin työstön.
 Käynnistä jyrsin kuten aiemmin. Työnnä klossit terän ohi apupala takana oikealta vasemmalle. Huomaa, että teet loven puusyyn vastaisesti, niin valmistat tukevan klossin. Muista senkkaus puoli tässä ylöspäin.

Ensi viikolla ilmestyy jakkaraprojektini viimeinen osa, jossa kokoan jakkaran valmiiksi tuotteeksi. Kuullaan!

Sinua saattaisi kiinnostaa...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *